Viikonloppuna oli käsitöiden opiskelun aika ja aiheena huovutus sekä värjäys. Värjätessä ei syntynyt mitään maata järisyttävää, mutta huovutus oli antoisaa. Pienten kokeilujen lisäksi tein tämän suuremman työn:

1852679.jpg

Värit ovat luokattoman huonot, koska kameran hankinta on edelleen vireillä. Mutta ajatuksen erottaa. Pohjan koko on n. 30x30cm ja ajattelin tehdä sen tauluksi. Kotitehtäväksi saimme mm. vapaalankavanutusta ja tässä tämäniltainen tuotokseni:

1852681.jpg

Tämä huivi tulee varmasti käyttöön, vaikkei täydellinen olekaan. Varsin onnistunut ensimmäinen tuotos kuitenkin. Pohjana on Eskimo-lankaa ja ruususet on tehty Huopasella. Vireillä on monta työtä opintojen tiimoilta ja toivottavasti kuviakin pikapuoliin. Vastedes taidan kuitenkin käyttää Nokian kameraa vain päivän valolla.